sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Täällä taas!

Oon siis päättänyt ruveta taas kirjottelemaan blogia.
Elikkä tässä melkeen puolentoista vuoden tauon aikana on kerennyt tapahtua paljon. Ja mun heppailut siis on päätynyt tällä hetkellä siihen, että mulla on ylläpidossa sellanen risteytysponi tamma Pola!


Polan kanssa oon työskennellyt jo yli puol vuotta. Ja paljon sen kanssa ollaan kehitytty sekä poni on saanut hieman massaakin lisää.

Eilen siis oltiin ponin kanssa Etelä-Vantaalla sellasissa pikku seurakisoissa hypppäämässä.
Startattiin siis tallilta vasta kahden aikaan ja mutkien kautta kuitenkin kerittiin hyvin,
Poni oli myöskin verkassa tosi hyvä ja yllättävän rento. Eka luokka siis oli 50, ja radalla poni oli vähän virkeämpi ja hieman ehkä puri kiinni taas kuolaimeen eikä pidätteet mennyt niin hyvin läpi kuin yleensä mutta ei onneksi kaahannut mua ihan ympäriinsä. Saatiin kuitenkin puhdas rata, mutta uusinnassa en ollut ihan hereillä ja tein tosi pitkät tiet ja tultiin sitten kuudenneksi.
Seuraavassa luokassa tein tosi lyhyen verkan koska olin eka lähtijä.
Rata meni aluksi tosi hyvin! Poni oli kuulolla eikä mennyt liian kovaa oli melkein jopa hieman hidas. Uusinnassa kuitenkin tein muurille tiukan tien, enkä ollut tarpeeksi selvä ponille ja Pola sitten päätti kieltää ja itekkin hieman luovutin siinä koska olisi se ylipäässyt ravissa 70 esteenkin.. Ärsyttää toi oma moka, mutta nyt opin taas mitä ensi kerralla parannan.
Päätettiin myöskin että ensikisoissa olisi tavoitteena mennä 80 luokka jos saan siihen alle jonkun 70, koska nuo pienet luokat alkaa olla jo turhan helppoja ponille..
Lähdettiin siis ekaa kertaa tänään kisoista ilman yhtäkään ruusuketta silti kyllä ylitettiin taas itsemme koska Pola oli ollut viimeviikkoina vähän huonompi kuin yleensä.


Koitan saada Polasta tehtyä sellaisen esittely sivun ja muokata muutenkin koko blogia tässä lähiaikoina!